Noniin nyt kun olen turvallisesti päässyt töihin (voi jes!) niin voinkin tauolla kirjoittaa omasta kokemuksesta.

 

Lippujen varauksessa oli tullut pieni ongelma, sillä saattajani lippua ei löytynyt varausnumerolla. Onneksi tämä ei kumminkaan ollut ongelma ja saimme lipun ostettua ja liitettyä varausnumeroon. Saimme samalla vrausnumerolla sitten Viron päästä liput molemmille takaisin. Saattajani joutui myös pistotarkastukseen laivalle tullessaan ja joutui näyttämään passinsa. Ja juuri kun aamulla olimme nauraneet kun hän ei meinannut passia löytää, että nyt se pistokoe sitten tulee. Onneksi passi siis löytyi!

 

Matkalla jännitti aika vuoristoratamaisesti. Välillä jännitti, välillä ei. Laiva lähti 10.30 ja olin syönyt viimeksi n. 20.00 illalla ja juonut lasin vettä n. 7.00 aamulla. Olo oli sen mukainen ja oli inhottava olla laivassa, jossa haisi koko ajan ruoka jostain suunnasta. Vatsa kurni koko ajan.

 

Kun pääsimme Viron puolelle, oli minua vastassa nainen, joka piti kylttiä "The Look." Hän oli aivan terminaalin alkupäässä ja bongasimme hänet heti. Nainen puhui hyvin suomea ja opastikin meidät henkilöautolle, jolla lähdimme matkaan. Kuski lähti suhteellisen huolettomasti liikkeelle, kuten virolaisilla on tapana. Matka kestää normaalisti 15-20min, mutta meidän kohdalla sattui kestämään pidempään kolarin takia. Me emme siis kolaroineet, mutta tiellä oli kolmen auton kolari jonka takia olimme jumissa n. 10min.

 

Kun olimme lähellä sairaalaa, käännyimme pienemmälle kujalle jonka päässä oli iso, ränsistynyt rakennus. Rakennuksesta puuttui ikkunoita, sen tiiliseinät olivat rapistuneet ja aita oli hutera ja huonosti pystyssä. Molemmille meistä tuli mieleen, ettei kai kuski meitä nyt tuonne aja? Minä olin jo valmis sanomaan, että käännytään takaisin. Onneksi kumminkin kaarsimme mörskän ohi jonka jälkeen tyydyin ihailemaan, miten upea ostoskeskus (?) tuo mörskä oli joskus aikaisemmin ollut.

 

Sairaala itsessään ei ulkoapäin ollut mitenkään hienon näköinen. Paikkahan oli siis Fertilitas joka on hieman Tallinnan rajan yli menevällä osalla. Sama paikka missä Fin est suorittaa leikkauksensa.

 

Kuns aavuin sisälle, olin todeolla pettynyt. En nähnyt kuvissa olevia suihkulähteitä yms. yhtään missään. Pelkkä harmaa, siisti aula. Menimme aulan läpi hissiin ja suoraan huoseeseen, jotta vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja kirjoittelin lappuja alle. Hoitaja kävi minua jututtamassa ja samoin Troost. Hän kävi vähän piirtelemässä ja juttelemassa mitä minulle tehdään. Jaan oli mielestäni todella asialline, huumorintajuinen ja mukava, vaikkakin todella kiireinen. Konsultaatio kesti alle 10min.

 

Minut piti leikata 14.00, mutta erään naisen kohotus ja ja suurennusleukkaus kesti pidempään, niin oma aikani venyi sitten ja pääsi leikkaukseen vasta klo: 15.00. Hoitaja haki minut ja tällöin näin nuo suihkulähteet yms. mitä kuvissa oli.

 

Ennen leikkausta minun piti ottaa silmien välissä oleva lävistys pois. En olisi halunnut ottaa sitä, koska yleensä korun reikä on mennyt umpeen puolessa tunnissa. Silti hoitaja vaatimalla vaati ja otin korun pois. Hän myös puhdisti sen mädästä (koru on ollut minulla 3-vuotta mutta nyt jostain syystä märkii) ja desinfioi ja näyttäisi siltä, että kiitos hänen tulehdus on poissa! Ja korukin meni vielä paikalleen!

 

Kun minut laitettiin leikkauspöydälle, aloin panikoida. Kaikki ympärilläni puhuivat Viroa vauhdilla ja sain pomittua vain joitakin sanoja. Minua alkoi itkettää ja samalla, kun minulle laitettiin kyynertaipeeseen kanyyli, minä itkin äänettömästi. Vanhin hoitaja sitten huomasi itkuni ja tuli kysymään, mikä on hätänä. Heti hän sitten ymmärsi, mistä oli kyse vaikka en saanut mitään sanotuksi ja sanoi suomeksi: "Ei mitään hätää, pelkäät? Kaikki menee hyvin, minä olen tässä." Se helpotti jostain kumman syystä. Melkein heti tuon jälkeen nukutusaine alkoi vaikuttamaan. (n. 2min kuluttua sen annosta) Silmissä pyöri ja tunne oli outo. Meinasin sanoa, että minua pyörryttää, kunnes tajusin, että silmäni painuvat väkisin kiinni. Suljin silmäni ja nukahdin.

 

Herätessäni muistin, että jotakin unta oli tullut nähtyä. Se oli tärkeä tieto, sillä saattajani oli siitä kysellyt. Heräsin 15:55 heräämössä ja aloin heti heilutella jalkoja, jotta aineenvaihdunta lähtisi liikkeelle. Vilkaisin paidan alle ja näin siteiden peittämät kummut. Olin hyvin tyytyväinen tuolloin, sillä kipuja ei ollut. Jaan Troost kävi myös minua katsomassa ja kehotti nukkumaan. Muistikuvia minulla ei ole, mutta ilmeisesti tämän kehotuksen jälkeen nukuin jonkin aikaa, koska seuraavaksi katsoin vasta puoli viisi kelloa.

 

Seitsemään asti olin yhteensä heräämössä, sillä jossain vaiheessa aloin tuntea silikonien rajat turhan selvästi omia rintalihaksia vasten ja pyysin kipulääkettä. Sain sen suoraan takapuoleen. Noin puolen tunni kuluttua sitten pyysin oksennusastian. 20h syömättä ja 12h juomatta alkoi tuntua ja kakoin pitkään, ennen kuin oksensin vatsahapot ulos. Tämän jälkeen tein vain kouristuksia kun muuta ei tullut. Sain onneksi pahoinvointilääkkeen kanyylin kautta, joka helpotti oloa.

 

Hoitajat puhuivat suomea, englantia sekä Viroa. Kun heräsin, puhuin minä hoitajien kanssa Viroa, mutta mitä enemmän aloin piristyä, sitä enemmän aloin itse sekoittamaan Viroa ja suomea keskenään, kenties taas alkavan paniikin tiellä. Kaverini kävi minua katsomassa ennen seitsemää, johon heräsin, kun hoitaja tuli kysymään, olinko tyttö nimeltä X. Kaverini ei saanut viipyä 10min kauempaa ja kun hän lähti, nousin istumaan sängylläni merkiksi, että halusin pois. N. vartin kuluttua hoitajat sitten hakivat minulle pyörätuolin jolla minut kuskattiin huoneeseen. Matkalla sain myös juomapullon, jota olin odottanut koko sen ajan, kun heräämössä olin hereillä ollut. Tässä vaiheessa myös lävistyskoruni palautettiin.

 

Loppuilta meni ilman kipuja. Minulla oli loistava olo! Kävin jopa kävelemässä kaverini kanssa sairaalassa yhdeksän-kymmenen välillä illalla. Kaikkialla oli pimeää, mutta kävimme silti ihailemassa kahviota, jossa oli suihlkuähde ja pieni puutarha. Hiljaisilla käytävillä kuuli myös välillä, kuinka synnytysosaston puolelta saattoi kuulua vaimeaa lapsen itkua.

 

Seuraava aamuna (tiistai 17.4) kivut olivat siedettävät. Itse en päässyt sängystä ylös vaan kaverini avitti minut istumaan ja ylös. Jaan kävi katsomassa rintani ja totesi, että kaikki oli kunnossa. Hän myös kehui leikkauksen menneen hyvin ja minun olleen helppo leikattava. Sain hoito-ohjeita sekä implanttipassin. Tämän jälkeen pääsinkin suihkuun ja minulta otettiin teipit ja siteet pois. Arpilaastarit vaihdettiin (sain alhaalta ostettua mukaan, 20kpl maksoi 11,90€) ja sain pukea päälleni tätä varten ostetut urheiluliivit sekä omat vaatteeni. Ruoka tuotiin ja otin kipulääkkeet ruuan jälkeen, jotteivat ne aiheuttaisi pahaa oloa.

 

Lähtö sujui hyvin, kuski oli sama kuin viimeksi, mutta nyt hän ajoi todella hiljaa ja kyseli aika-ajoin, olenko kunnossa. Hän myös selitti Viro/suomi sekoituksella Tallinnan historiaa automatkamme ajan. Hän kertoi mm. enkelipatsaasta jonka ohi ajoimme, että se oli entisaikojen merimiesten suojeluspyhimys, joka auttoi merimiehet terveinä takaisin kotiin.

 

Matka laivalla sujui hyvin ilman ongelmia. Mutta kun jouduin junan avutuksella tulemaan Helsingistä kotia, niin pakko oli sanoa, että siellä oloni huononi huomattavasti. Jouduin röhnöttämään ja minulle tuli kovia kipuja ja paha olo. Kävin vielä matkan jälkeen kuuntelemassa erään tuskallisen teoriatunnin, jotta pysyisin kurssilla kärryillä.

 

Keskiviikkona (18.4) tulin pakotettuna töihin, sillä työparini oli estynyt tulemasta ja tulisi vasta torstaina töihin. En kyllä kannata, jos on yhtään kipuja. Itselläni on selkä aivan täysin jumissa ja samoin hartiat. Kipu jumittaa hartiani melkein korviin asti ja paha olo kasvaa. Ilmoitinkin jo pomolle, että minä lähden aiemmin työterveydeen, en yksinkertaisesti kykene olemaan. Teen vain pakolliset hommat mitä muut eivät osaa ja loppuviikon olen saikulla.

 

Muuten kipuja ei rinnoissa ole, selkä ja hartiat enemmänkin aiheuttavat kipuja. Uskoisin, että se johtuu siitä, että varon rintoja niin paljon. Kirjoittelen jatkossakin paranemisestani ja laittelen kuvia.

 

PS. Lisänä voin sanoa, että ainakin täällä pitää työterveydessä paikkansa, että lääkärit eivät kovin suopealla ilmeellä katso naista, joka tulee rintaimplanttileukkauksen jälkeen kysymään sairaslomaa. Yhden päivän sain (ja piti Mirjalle soittaa ja pyytää pari lisää, että sai olla tosiaan leikkauksen jälkeen loppuviikon vapailla) ja kipulääkkeitä sekä noita lihasrentouttajia. Heti, kun naispuolinen lääkäri vain kuuli, mistä kipuni johtuivat, tuli kyllä aivan toisenlainen palvelu. Ilmasta saattoi tuntea "oma oli valintasi, siis kärsi"-fiiliksen. Ammattiylpeys katosi kyllä kokonaan ei arvosteltu enää sen mukaan, olenko työkykyinen vai en, vaan sen mukaan olenko pinnallinen vai en.

 

Kuvia:

Kolmas päivä leikkauksesta, kotona.

Kolmas päivä leikkauksesta, kotona haavalappujen vaihto.

Neljäs päivä leikkauksesta, haavalappujen vaihto. Pienet mustelmat ilmestyneet arpiin.

Viides päivä. Mustelmat alkaneet kadota.

Kuudes päivä. Arvet alkaneet parantua ja mustelmat kadonneet. Oikeassa tississä oleva piste on luomi, ei vesikello.

Kuudes päivä. Vatsa edelleen hieman pullotuksessa ja ylimmät vatsalihakset kipeä. Kumara asento alkaa hiljalleen kadota ja suoristuminen alkaa onnistua.