torstai, 27. syyskuu 2012

Blogi muutti

Vuodatuksen kaatumisen johdosta päätin siirtää blogini hieman turvallisimmille vesille.
Blogin päivitys yksinkertaisesti jäi, koska minua harmitti niin suuresti vuodatuksen kaatuminen ja kuvien katoaminen täältä. Blogger on toiminut muissa blogeissani ongelmitta jo viiden vuoden ajan, joten siirsin kokonaisuudessaan blogini sinne.

http://tavoitteenatissit.blogspot.fi/

maanantai, 6. elokuu 2012

n. 4kk

Noniin, vihdoinkin vuodatus.net toimii ja pääsee päivittämään! Kuvat eivät vielä näköjään täällä toimi, niin lisäilen heti, kun saavat toimintakuntoon. Jos nyt alkaa näyttämään, että vuodatus jumittaa aivan totaalisesti, siirrän tämän blogin suosiolla vaikka blogspottiin, joka toimii. Mutta siis:

16.4 oli leikkaus ja siitä lähtien on parantuminen lähtenyt vauhdilla käyntiin. Oikeita, kaarituellisia rintaliivejä on tullut pidettyä jo yli kuukauden päivät ilman ongelmia. Viime viikolla nukuin koko viikon putkeen ilman tukiliivejä (itse asiassa täysin yläosattomissa) ja kaikki on OK. Ongelmia ei ole ollut! Aikaisemmin nukkuessani ilman liivejä on rintani kipeytyneet n. kahden yön jälkeen tai vaihtoehtoisesti siirtyneet kyljellä nukkuessa kasvamaan kyljestä. Nyt ne pysyvät paikallaan, mitä nyt liikkuvat kuten normaalien rintojen kuuluu.

Silikoni on muuttunut hyvinkin pehmeäksi ja tuntuu aidolta rinnalta. Niiden kavereiden - joiden olen antanut näitä testata - kommentit ovat olleet hyvinkin samankaltaisia. "Eihän näitä erota aidoista!" Ei niiden ole tarkoituskaan erottua. Jotkut ovat myös luulleet, että tissit olisivat kumimaiset tai kovat. Ehhehei. Nämä ovat pyöreät ja pehmeät - kuin aidot, isot rinnat.

Arvet ovat haalentuneet hyvin, eivätkä enää erotu kovin kirkkaana. Ihmiset, jotka näkevät arvet ekaa kertaa saattavat sanoa, että näyttääpäs pahalta. Tottakai ne näyttävät pahalta sellaisen silmiin, joka ei ole nähnyt niitä aivan leikkauksen jälkeen tai alku paranemisvaiheessa, jolloin ne olivat kirkkaan punaiset. Nyt arvet ovat aivan vaaleanpunaiset eivätkä ole enää koholla.

Tunto rinnoissa on vähän niin ja näin edelleen. Välillä tuntoa on, välillä liikaakin ja välillä taas ei ollenkaan. Nännit ovat odella herkät ja välillä vielä tummat. Jos sitten hieman hieraisee, muuttuu nänni jälleen normaalin väriseksi. Minua tuo tunnon puuttuminen ei ole toistaiseksi häirinnyt, koska tunnollisiakin päiviä on. Ainoastaan tuolloin, jos rinnan alapuolella on kohta joka kutisee, tunnon puuttuminen on ongelma. Vaikka miten raapii, se kutina ei katoa! Ja yleensä tuo alue, mikä ei tunne mitään, on juurikin rinnan alaosa. Yläosa kyllä tuntee.

Tässä tuli myös todistettua pari harhaväitettä vääräksi silikonirinnoista:

1. Silikonirinnat räjähtävät lentokoneessa: Väärin. Silikonirinnoilla voi mennä lentokoneeseen. Tein nousun yhteensä neljästi ja laskeutumisen myös, eikä rintani ole ieläkään räjähtäneet taikka muuttaneet kokoa / muotoa. Edes väriä.
2. Röntken ei onnistu silikonitisseillä: Väärin, kyllä onnistuu. Keuhkokuva tuli hyvin selkeänä ulos.
3. Liika paino rinnoilla räjäyttää silikonin: Väärin. Pudotin 60kg painon rintojeni päälle ja edelleen ehjät ovat. Epäilen, että silikonit pelastivat itse asiassa rintalastani.
4. Silikonien kanssa ei voi käyttää kaarituellisia liivejä / olla ilman liivejä. Väärin. Kuten aiemmin mainitsin, olen käyttänyt paljon kaarituellisia liivejä ja olen kesän aikana ollut paljon ilman liivejä. Kerran jopa kolme päivää putkeen, kunnes vaihdoin paidan jossa oli pakko pitää liivejä.
5. Silikonit eivät kestä kylmää. Väärin. +6 asteista vettä ainakin kestää.

Jos jollakin on joitakin myyttejä liittyen silikoneihin ja ne ovat ihan tavisihmisen kokeiltavissa ilman, että se aiheuttaa terveydelle turhia riskitilanteita (en hyppää katolta koettaakseni, hyppäänkö ilmaan silikonien takia), niin laiteltaa palautetta niin voin testata!

Vastailen tässä nyt aiemmin tulleisiin palautteisiin, joihin en vuodatuksen käyttökatkon takia pystynyt vastaamaan:

''Mia N kirjoitti 24.06.2012 - 14:01
Hei kiitti vastauksista!!:) Mä ajattelin varata konsultaatiota ainakin Lookilta, Fin-Estiltä ja suomalaiselta Klinikka 22:lta ihan vertailun vuoksi :) Mua on niin paljon peloteltu kaikella tuosta Virosta, etten tiedä uskallanko enää sinne lähteä, vaikka aluksi tämä olikin tarkoitus, homma vaan tulis niin hemmetisti halvemmaksi :) Mutta siis konsultaatioiden jälkeen sen sitten varmaan näkee, millainen mieli on Viroreissusta:) Mies olis tulossa mukaan tueksi jos ens vuoden lopulla oisin saanut rahat kasaan (Viroa varten kyllä, Suomea varten luultavasti en..) :) ''

Mietiskelin vaan, että millä kriteereillä implantit laitetaan lihaksen alle/päälle.. Päälle kuulostaisi niin paljon paremmalta kun paraneminen jne nopeampaa :) Mutta eiköhän näihinkin konsultaatiossa vastattaisi :)

Kiitos vastailusta :) Look on niin edullinen, että houkuttaisi, eikä Troost kovin epäpätevältä vaikuta!
 

V: Itse mietin kanssa Viroa aluksi hyvinkin paljon, mutta kyllä se järki lopulta voitti. Netissä voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa ja suurimmaksi osaksi näin tekeekin. Minäkin voin tässä alkaa väittämään olevani huippumalli kilometrisäärineni, mutta näin ei välttämättä luonnossa ole. Viro on maineeltaan huono, mutta voin taata, että oma kokemukseni oli todella positiivinen. Ja suomi-leima ei myöskään aina takaa hyvää asiakaspalvelua (jonka varmaan jokainen yöpäivystyksessä jonottava on joskus kokenut)

Kriteereitä siihen, millä laitetaan alle ja millä päälle en osaa kyllä tarkemmin sanoa. Itsellä ainoana esteenä oli, miksei alle laitetu, oli tiukat rintalihakset sekä säännöllinen painonnosto.

Mutta toivottavasti saat rahat kasaan ja päädyt paikkaan, jossa leikkauskokemus on mukava!

 

tuikku kirjoitti 26.06.2012 - 21:49
Kiitos hyvästä blogista, mahtavaa lukea varsinkin kun itsekin olen toipilaana tällähetkellä. Minulla olisikin kysymys; kun kysyin kirurgiltani tuosta hieronnasta hän sanoi ettei missään nimessä saisi hieroa koska se estää implantin kiinnittymisen(?). Onko se todellakin noin vai voisiko vaikuttaa että anatomista ei saa hieroa? Toinen mitä mietin että milloin pääsit salille ekan kerran tekemään kunnolla treeniä? Itse treenaan 5krt/vko ja kärsin tällähetkellä hirveistä vierotusoireista mutta myös vatsan turvotuksesta:D? Leikkauksen jäljiltä tämä siis..en käsitä:O

V: Kiitoksia! Mukava, että blogista on hyötyä joillekin!
Minulle tuosta hieronnasta informoi Suomessa konsultaation ja jälkitarkastuksen hoitanut lääkäri Mirja The Lookilta ja hän neuvoi minulle tuon hieronnan. En koskaan itse edes tajunnut kysyä miksi, mutta pähkäilimme sitten enemmän anatomiasta tietävän ystäväni kanssa, että tällä juuri estetään kiinnikkeiden luominen implantteihin. Mm. kasvaimissa on kiinnikkeitä ja sisäelimet saattavat luoda sellaisia ja ne eivätole hyvä juttu, joten epäilimme, että silikonin ympärille voisi yrittää tulla samanlaisia ja tällä estetään se. Myös pähkäilimme sitä, että silikoni pysyisi ehkä näin ollen hieman pehmeänpänä, eivätkä reunat kovettuisi. Joka tapauksessa hieronta itsellä toimii myös kivun lievityksenä. Jos sattuu, että rintaa vihlaisee, hieron sitä heti jos pystyn tai viimeistään illalla, jolloin kipu katoaa. Tietysti jos sinulla on rintalihaksen alle laitettu silikoni voi hieronta olla siitä syystä kielletty, ettei lihas repeä ja päästä silikonin reunaa ns. "putoamaan" tai silikoni ei itse lähde vahingossa luisumaan paikaltaan.

Itsellä tuo salille meno venyi melkeinpä 2kk ennen kuin kävelytreeniä edes pystyi kunnolla juoksumatolla tekemään / jalkoja alkaa treenaamaan kunnolla. Sen verran vihlaisi aina rintaa, että en uskaltanut kokeilla aiemmin. Ihan rintalihastreeniä uskalsin tehdä vasta 2,5kk päästä leikkauksesta. (on muuten hauska nostaa penkistä sekä maasta painoja, kun tuntuu, että rinnat ovat tiellä!)

T kirjoitti 01.08.2012 - 13:35
Hei! Miten siellä menee, päivitystä odottelen kovasti. Itsellä sinua viikkoa myöhemmin oli leikkaus, erikautta kyllä, mutta kaikki hyvin täällä. Ovat jo aivan "normaalit" ja arvet melkein haalistuneet jo.

V: Täällä menee hyvin! Kuten varmaan päivityksestä tulikin jo huomattua. Hieno homma, että sinullakin on nuo rinnat jo ns. "normaalit" ja arvet melkein kadonneet. Pääsee nauttimaan oikeista, melkein luomutisseistä!

maanantai, 11. kesäkuu 2012

Kaksi kuukauttako siitä jo on?

Niinhän siitä taitaa olla, kaksi kuukautta, vaikkakaan tuo päivämäärä ei kohdalle enää osukaan. Mutta, maanantaina miut leikattiin 8vko sitten (:

Edelleen voin sanoa, että vasen rintani on väärää paria oikean kanssa. Vasen on enemmän kohollaan, kyljellään ja aika-ajoin tunnoton. Oikea rinta taasen on ihan aidon oloinen ja tuntuinen, vaikka välillä kyllä puutuukin ja tunto häviää. Nänneihin ilmestyy myös välillä pieniä mustelmia jotka katoavat yhtä nopeasti kuin tulevatkin. Mm. eilen nuo mustelmat katosivat suihkussa.

Olen unohtanut hieroa tissejä ja sen huomaa. Eivät ole läheskään niin joustavan oloiset ja tuntuiset kuin hieronta-aikana. Nyt olen alkanut ottamaan takaisin tuota unohdusta ja hieromaan jälleen.

Ostin myös uudet (3kpl) rintaliivit! Nyt minulla on jopa neljät kaarituelliset liivit! Sain myös Mirjalta luvan alkaa pitämään liivejä oman voinnin mukaan, eli kesä ja spagettitopit, täältä tullaan!

Yritin myös viikonloppuna nukkua ilman rintaliivejä. Ensimmäinen yö meni ongelmitta, sillä olin niin väsynyt, etten huomannut mitään ongelmaa. Toisena yönä kun käännähdin kyljelleni, tunsin kuinka silikoni liikkui vasemmassa rinnassa. Käännyin sitten katsomaan ja säikähdin aika lailla, kun vasen rintani aksvoikin yllättäen kyljestä. Suosiolla raahauduin siis hakemaan tukiliivit ylle ja takaisin sänkyyn. Hemmetti.

Mutta olen jo välillä käyttänyt kaarituellisia liivejä muutenkin aina esim. kaupungille mentäessä ja kaikki on sujunut hyvin. Ylimääräisiä pistelyitä etc. ei ole ollut. Öljy, jota aiemmin mainostin on myös toiminut. Arvet ovat silminnähden vaalentuneet (vaikka edelleen punaiset ovat) eivätkä ole enää kovinkaan kohollaan. Itse asiassa sormella on hankala enää löytää, missä arpi menee. Arvet myös kutiavat, mutta itse sain aikanani kuulla terveyskeskuslääkäriltä, että se olisi merkki arven paranemisesta.

Kävin myös tuossa pari viikkoa takaperin tekemässä pari mallikeikkaa, voisin heitellä niistäkin kuvia tänne, kunhan saan aikaan availla oman koneeni. Laitan tänne käsittelemättömät kuvat niin ihmiset pystyvät näkemään, millaiset arvet todellisuudessa ovat. Yhdessäkin kuvassa näkyy hyvin, miten pitkälle kyljen puolelle arvet näkyvät.

 

Sitten minun tisseistä muiden tisseihin. Kuinka moni on lukenut kyseisen jutun? www.iltalehti.fi/hullumaailma/2012060915687928_hu.shtml
Ja seuraava kysymys, kuinka moni silikonirinnat ottanut huolestui tuosta / kuinka moni jotka ovat miettineet silikoneja alkoivat mielessään ottaa takapakkia?

Minusta tuo uutinen oli lähinnä huvittava, enkä itse todellakaan alkanut tökkiä omia Mentoreja siinä pelossa, että ne päättäisivät poksahtaa yllättäen kanssa. Miksi?
1. Jutussa sanottiin, että leikkauksesta oli jo 6vko, kun arvet aukesivat. Miten huonosti tikatut leikkaushaavat täytyvät olla, että arvet popsahtavat ulos?! Itsellä nuo olivat ummessa jo parissa viikossa! Ja viikonlopulla näin, kuinka eräällä läheisellä oli poistettu kasvain vatsan alueelta ja tuo haava oli ainakin sellainen 30-40cm pituinen ja jo viikon sisällä ummessa. Kertooko tuo jotakin kirurgin pätevyydestä?
2. Kun täällä haukutaan Tiina Jylhää ja muita kauneuskirurgiaa tekeviä tahoja, niin nimi on aina esillä. Tässä jutussa ei kerrottu yhtään mitään edes siitä, missä leikkaus on tehty tai kuka sen on suorittanut.
3. Myöskään silikonien valmistajaa ei kerrottu. Nainen on kuulemma itse ottanut selvää asioista, mutta lehtijuttu ei kerro, oliko silti m, - tai pip-implantit naiselle tullut.
4. '' Leikkaushaava avautui ja keltainen neste valui ulos minuutin ajan'' eikö tuo jo paljasta, että rinnat olivat tulehtuneet? Keltainen neste on aika varmasti ollut mätää, jota rinta on kerännyt tulehduttuaan. Itse ainakin katselin, että minulle laitettavissa silikoneissa oleva neste oli täysin kirkasta. Miksi nainen ei hakeutunut hoitoon?

Nämä ovat tottakai vain omia mietteitä, mutta kun minulle näytettiin tämä juttu sillä perusteella, että "älä nyt pelästy ja ala panikoida" niin loukkaannuin hieman siitä. Miksi pitäisi alkaa panikoida, kun minulla on lähtökohtaisesti ihan eri tilanne kuin kyseisen jutun naisella?

Minusta vaan olisi kiinnostava tietää, kuinka moni ottaa noita lehtijuttuja täysin tosissaan ja alkaa perua päätöksiään tai pelätä asian kannalta.

torstai, 24. toukokuu 2012

Viisi viikkoa kulunut

Ja alan tuntea nämä omiksi rinnoikseni. Silikonin reuna ei enää tunnu selkeästi lihasta vasten vaan on pehmennyt ja sulautunut osaksi rasvakudosta. Tai tältä se ainakin tuntuu. Aloitin myös öljyämisen Bio-Oil nimisellä arpiöljyllä. (olin kyseisestä öljystä puhunut jo aiemmin)

Sain myös vihdoin ja viimein GroupOnilta tilaamani tuotteet, eli ''Kolmet tukea antavat WauwBra-rintaliivit musta, beige ja valkea vain 34,90€ (arvo jopa 198,00€)" Hermot meni jo tilatessa näitä. Tuotteessa luvattiin toimitus 3-4vko sisällä, mutta kun 5vko oli kulunut niin otin yhteyttä ja kyselin, missä mättää. No varastolta (Ranskasta) oli kyseinen tuote kokonaan loppunut ja olivat unohtaneet vain minulle ilmoittaa. Ilmoittivat vasta, kun perään kyselin. Olivat kuulemma saaneet uuden erän ja laittavat pakettia tulemaan. Tästä huolimatta matka kesti vielä pari viikkoa, eli sain odotella noita liivejä yli 6vko! En olisi asiasta niin paljon tuohtunut, jos minulle olisi edes ilmoitettu, että tuotteen lähetys myöhästyy, mutta kun nuo patonginpaskiaiset eivät vaivautuneet niin paljon asian eteen tekemään. Uhkasin vielä ottaa asian käsittelyyn  kuluttaja neuvonnan kanssa, jolloin asia vasta lähti etenemään. Ja kaikesta huolimatta Ranskan pääty kehtasi vielä pyytää minua kirjoittamaan englanniksi kirjoittamani mailin RANSKAKSI! Silloin paloi käpy ja kirjoitin äkäisenä, että meillä suomessa ei todellakaan puhuta ranskaa, että saavat luvan hankkia tulkin ja vähän äkkiä jos haluavat asian rauhassa selvittää. Englanninkielen taito löytyi hyvin nopeaan tämän jälkeen... Silti rahojen palautuksessa menisi yhtä pitkä aika - ellei pitempikin, joten päätin olla palauttamatta tuotetta. Päätin vain ikinä olla ostamatta GroupOnilta enää yhtään mitään tuotetta, joka vaatii lähettämistä postitse.

Rintaliivit itsessään ovat todella mukavan tuntuiset. Tilasin koon S, joka sopii minulle hyvin. Kangas on ilmeisestikin lycraa (paksumpi versio sukkahousuista) ja venyy mukavasti, hengittää ja antaa tukea, minusta jopa paremmin kuin urheiluliivit. Mistään ei paina ja hengittäminen on helppoa. Kannatti siis kyseisiä liivejä odottaa!

 

Jouduin myös hakemaan harrastukseeni sairaslomaa (tankotanssi) sillä yläkroppani ei jaksanut vielä pitää minua kaikissa pyörähdyksissä niin hyvin tangolla, etten olisi näyttänyt kärsivältä tai tönköltä. Laitoin Mirjalle pyynnön maanantaina ja keskiviikkona tuli kirje postitse. Todella nopeaa toimintaa! Olin aivan ällikällä lyöty. Mutta ajoissa tuli ja myös tankotanssin opettajani oli tyytyväinen lääkärin todistukseen.

Kuvia parantumisesta:

Tällainen paketti / purkki on minulla käytössä. Maksoin alle 20€ ja käytetään kaksi kertaa päivässä aamuin illoin.

Oikean rinnan arpi.

Vasemman rinnan arpi.

Oikea rinta sivusta, näkyy myös mihin asti tuo arpi ylettää ja miten selkeästi näkyy tällä hetkellä. Kädettömyyteni johtuu siitä, että nostin kädet kohti kattoa kuvauksen ajaksi.

Ja samat rinnat edestä. Tällä lailla mm. mieheni kuulemma rintani näkee, eli arvet eivät näy suoraan edestä katsottuna, vaikka kirkkaan punaiset ovatkin.

maanantai, 21. toukokuu 2012

Kuvia

Olen nyt laiska, enkä jaksa lisätä näitä kyseisten kirjoitusten kohdalle. Lisään siis jälkikäteen erillisenä kirjoituksena.

 

Viikko 2:

Kuvia 3.5.2012

Turvotusta löytyy vielä molemmista rinnoista, mutta tunto on alkanut tuolloin hiljalleen tulla takaisin.

 

Tämä ihmeellinen jänne, suoni (suoli), kiinnike josta jouduin ottamaan yhteyttä. Löytyy siis myös vasemman rinnan alta, mutta nykyään eivät ole enää noin pitkät vaan n. 1cm pituiset. Eivät myöskään enää ole kovinkaan arat ja hieron niitä melkeinpä päivittäin.

 

Viikko 3:

Turvotus alkanut laskea varsinkin oikeasta rinnasta. Pinkeys alkanut hiljalleen kadota ja rinnat muuttuvat pehmeämmiksi. Tunto palautunut osittain ja rinnat aika-ajoin hyvinkin arat. Nännit kuuluvat kosketuskielto-alueeseen.

 

 

Sivuprofiilia viikolla 3